FANDOM


PerustiedotMuokkaa

Akayainfoke.jpg


Pelaaja: Anna-Liisa
Hahmon nimi: Akaya Kirihara
Fandom/Teos: The Prince of Tennis
Ikä: 17
Ryhmä: Orion
Luokka: 2-F (ennen 13-G)
Huone lukuvuonna 13-14: Kerros 10, huone 02. Kämppiksenä Natsume Hyuuga
Huone lukuvuonna 14-15: Kerros 7, Huone 25. Kämppiksenä Hayato Gokudera
Journal (LJ): crushtowin
Journal (IJ): crushtowin

UlkonäköMuokkaa

168 senttimetriä pitkä, lihaksikas nuori mies. Akaya on aina harjoitellut pitääkseen itsensä fyysisesti loistavassa kunnossa (eihän hänestä muutoin ykköstä tulisi). Poika voi vaikuttaa heikolta ulkopuolisin silmin, mutta kyllä sitä voimaa löytyy, kun sitä tarvitaan. Akayan hiuksen ovat pikimustat ja kiharoilla - monet viittaavat niihin merilevänä. Hänen silmänsä ovat kirkkaanvihreät. Pukeutumistyyliltään hän on perusteini - farkkuja, t-paitoja, ketjuja, cooleja takkeja. Yleensä hän kuitenkin näkee mieluusti keltaisessa verryttelyasussa, jonka hän otti mukaansa - se on hänen entisen koulunsa tenniskerhon asu.


PersoonallisuusMuokkaa

Ensimmäinen mielikuva Akayasta on, että hän on omahyväinen teinikakara. Se mielikuva saattaa olla pitkäaikainenkin, sillä hän ei tunnu ajattelevan muita kuin itseään ja sitä miten loistava hän on. Yleensä hän kertoo asiansa kuin se olisi kovinkin yleinen mielipide, eikä välitä, vaikka muut olisiva eri mieltä. Jos hänelle sanoo vastaan hän sanoo vastaan takaisin ja saa mielipiteensä selväksi, vaikka hänen pitäisi huutaa asiasta monta tuntia putkeen. Mieluiten hän kyllä ottaa vastustajansa kentälle ja murjoo sen ajatuksen pysyvästi tämän muistiin. Paljon nopeampaa.

Akayan maailmassa on vain kahdenlaisia ihmisiä. Voittajia ja häviäjiä. Hän on aina tottunut olemaan voittajien piirissä, minkä takia mikä tahansa häviö saa hänet lannistumaan ja suuttumaan itselleen. Silloin hän uuvuttaa itsensä tulemalla paremmaksi harjoittelemalla ja harjoitelemalla hieman lisää. Hän ei kestä häviäjiä, ei etenkään jos on itse heidän joukossaan. Muille hän voi nauraa pilkallisesti, mutta itseään hän vain vihaa sellaisessa tilassa.

Kovan ulkokuoren alta löytyy myös tyhmyyttä. Akaya uskoo herkästi satuja ja valheita ja on siksi johdettavissa harhaan ja helposti manipuloitavisssa. Huijauksen tajuttuaan hän kyllä suuttuu ja sitä sinä et halua. Akaya on myös pelkuri omalla tavallaan, mutta ei näyttäisi sitä kenellekään. Siksi hän kovistelee kovan paikan tullen vielä enemmän tai vaihtoehtoisesti juoksee karkuun mahdollisimman huomaamattomasti.

Kyllä hän on iloinenkin toisinaan ja ihan aidostikin. Ainakin kun on hyvä ruoka kyseessä tai jos hän saa pelata suosikkipelejään. Voittaminenkaan ei oikeastaan tuo oikeaa iloa, vaan lähinnä vahingoniloa - riippuen vahingosta, jonka vastustaja on kärsinyt.


ErikoiskyvytMuokkaa

Erikoiskyvyt: Hyvin väkivaltainen tennistyyli. Ottelun aikana fyysisesti vahingoittuessaan tai henkisesti ärtyessään Akaya kokee kaksi muutosta; Bloodshot, jossa hänen silmänsä muuttuvat punaisiksi ja hän nopeutuu ja voimistuu, sekä Devil mode, jossa hän muuttuu kokonaan punaiseksi ja valkotukkaiseksi ja tulee vielä nopeammaksi ja voimakkaammaksi. Monet viittaavatkin Akayaan paholaisena, kun tenniksestä puhutaan.


CanonMuokkaa

Celestialille saapuminen: Vihdoinkin! Vihdoinkin hän oli saanut tarpeeksi taitoa päihittää ne hemmetin kolme demonia! Nyt olisi oiva tilaisuus iskeä ne maahan... paitsi että niitä kolme ei näkynyt missään. Mitä hittoa?! Eivät kai ne nyt lukiosta mihinkään olleet karanneet! Kirihara kyseli asiasta ympäriinsä ja sai kuulla, että demonit olivat karanneet opiskelemaan avaruuskoulu Celestialiin. Sinne siis! Perässä tultaisiin. Kirihara Akayaltahan ei karattaisi! ... vaan mitä avaruudessa odotti? Ei kukaan. Tottakai joku oli taas huijannut häntä (ja Akaya oli jopa aika varma, kuka se joku oli...) No. Takaisin ei kuulemma päässyt. Mikäpä sen parempaa. Hänestä tulisi Celestialin Number one!
Saapumisajan canon kohta: Manga-canonin jälkeinen aika.

KouluMuokkaa

Pelikerho
Laharlin vasallit
Nyrkkeilykerho
Celestialin Valkoiset Ritarit
Tenniskerho

IhmissuhteetMuokkaa

REMONTISSA

♥ - Rakkaus/Ihastus
♦ - Perhe/Ystävä
♣ - Tuttava/Ei rasita
♠ - Vihamies/Rasittava yksilö


♥ - Poikaystävä - Hizumi Mizushiro: Pitkään ollut salainen ihastus. Akaya piti tunteitaan pitkään itseltäänkin salassa, mutta hiljalleen nämä tunteet löysivät tiensä Akayan mieleen ja tajuntaan. Tunteet laittoivat hänet myös lopulta tunnustamaan tunteensa Hizumille, mistä lähtien pari onkin seurustellut. Uutena vuotena 2012 parisuhteesta tuli myös aikalailla julkinen (vaikka suuri osa taisi tietää siitä jo).


♦ - Ystävä - Masaharu Niou: Entinen senpai... ei ole ihan varma, mitä ajatella nykyisin. Luottaako vai ollako luottamatta... Orion status ei oikeastaan yllätä. Nykyään tulee edelleen senpainsa kanssa toimeen, vaikka välillä on edelleen vähän epäileväinen tämän suunnitelmista. Arvostaa kuitenkin Niouta jonkin verran.
♦ - Ystävä - Hiroshi Yagyuu: Entinen senpai, nykyinen kohai. Pitää selväjärkisimpänä Rikkaidain jäsenenä (paikalla olijoista, muutoin se on Jackal) ja tykkää jutella tämän kanssa... ja toivoo Yagyuu olevan hyvä vaikutus Niouhun.
♦ - Ystävä - Seiichi Yukimura: Entinen senpai ja kapteeni, nykyään kohai... vaikka ei uskalla sellaiseksi kutsuakaan. Pelkää jonkin verran Yukimuraa ja arvostaa tätä tennistaitojen takia edelleen (luultavammin edelleen häviäisikin). Ei ole ehkä maailman läheisin Yukimuran kanssa, mutta pitää häntä silti hyvänä ystävänä.
♦ - Ystävä - Shiki Tohno: Entinen kämppis. Tulee Shikin kanssa toimeen ja on yhteyksissä edelleen, vaikka kämppiksiä eivät enää olekaan. Shiki on myös raahaillut Akayaa takaisin baarista vähintään kerrran. Todellista ystävyyttä.
♦ - (Ex-)Ihastus - Mia Fey: Ihastunut hieman, mutta ei luultavammin tosissaan. Eihän opettajiin/henkilökuntaan kannata ihastua kumminkaan. Käy edelleen säännöllisesti Mian luona terapiavastaanotoilla.


♣ - Tuttava -Kuranosuke Shiraishi: Alun karkeuden jälkeen on hiljalleen alkanut tottumaan Shiraishiin, ehkä enemmän Chitosen kautta. Ei aiheuta enää niin pahasti ärtyneisyyttä kuin ennen, joskin on aika pahoillaan joistakin asioista, mitä heidän välillään alussa tapahtui.
♣ - Tuttava - Senri Chitose: Aluksi oli Orionissa, mutta nykyään Normassa. Kiusaa joskus Akayaa puheillaan, mutta toisinaan myös on aika ystävällinen tätä kohtaan. On vähän hämillään koko Chitosesta ja tunteet menevät ristiin rastiin kun miettii tätä, mutta normaalisti aika hyvissä väleissä... paitsi jos Chitose ottaa puheeksi Death Noten.
♣ - Tuttava - Kintarou Tooyama: Toinen villi ja toinen special rookie... kiinnostaa otella tätäkin vastaan (ja voittaa luonnollisesti) mutta kosto ensin, kuten sanottua. Tosin mitenhän tuon sitten saa kiinni, kun ottelun aika koittaisi... ollut tämän kanssa töissä Atoben kartanossa.
♣ - Tuttava - Hikaru Zaizen: Hah! Muistaa Zaizenin kapteenina siltä ajalta, kuin itsekin oli. Ei kyllä muista jätkästä paljoakaan enempää, paitsi että tätäkin kutsuttiin tensaiksi. Yep, kohdelistalla.
♣ - Voitettavien listalla - Kunimitsu Tezuka: Lisää voitettavaa tässäkin.
♣ - Voitettavien listalla - Keigo Atobe: Random Hyoutei kuningas. Voittolistalla.
♣ - Tuttavia - Pelikerho vaikuttaa friikiltä, mutta ei aio luovuttaa kesken yhden mekko-jutun takia. Ja onhan pelikerhossa voittaminenkin tavallaan yksi voitto kohti kunniaa!
♣ - Kämppis - Laharl: Nykyinen kämppis... jonka kanssa ei oikeastaan juttele pahemmin, mutta ilmeisesti kuuluu tämän joukkoihin (jota ei edelleenkään tajua miksi). Yrittää olla suututtamatta Laharlia parhaansa mukaan.
♣ - Tuttava? - Hayato Gokudera: Alkoi hieman kivisesti... tai oikeastaan räjähtäen. Erään Vongolan illusionistin takia Gokudera luuli Akayaa tärkeäksi ihmisekseen ja sitten huijariksi ja se oli räjähdyksiä ensi silmäyksellä. Myöhemmin kuitenkin Gokudera selitti ja pyysi anteeksi, minkä takia Akaya ei vihaa Gokuderaa lopunelämää... mutta pelkää vähän tämän Mafia statuksen takia.
♣ - ??? - Ryohei Sasagawa: Paljon extremestä puhuva jätkä... joka raahasi mukanaan nyrkkeilykerhoon. Akaya ei ole varma miten reagoisi tähän, mutta ei ainakaan (vielä) ole kovin ärtynyt tämän seurassa.
♣ - ??? - Shin Seijuurou: Muistuttaa aika paljon Sanadaa, mutta toisaalta ei lainkaan yhtä rasittavalta (mutta pelottava silti). Raahasi Amerikkalaiseen jalkapallo joukkueeseen tavattuaan Nyrkkeilykerhossa. Ei vielä tiedä mitä ajatella tästä ihmisestä, mutta ei hänkään ärsytä.


♠ - Grrr - Syuusuke Fuji: Rasittava tensaipirukin on täällä! Ei tykkää yhtään ja toivookin nyt saavansa viimein kostonsa siitä nolosta häviöstä. ... no ei se ainakaan ekalla ottelukerralla tullut, mutta yrittää vielä toki uudestaankin!
♠ - Rasittava - Ryoma Echizen: Samasta koulusta kuin edelläkävijänsä ja yksi hakkaus voitettavista kohteista. Hävinnyt tällekin kerran, joskus aikoja sitten, mutta ei enää! Ei Ei Ei!
♠ - Rasittava - Eiji Kikumaru: Aktrobaattinen hyperaktiivinen punapää. Ei oikein innostava vastustajaksi, mutta voi kyllä tämänkin voittaa matkalla.
♠ - Grr - Yuuta Fuji: Otouto-kun. Pelle sellainen. Ja se on Fuji. Ei siitä vaan voi pitää.
♠ - Grrr - Kanji Tatsumi: Yksi erä aliasta ja Kanji oli nopeasti jo ärsyttävä listalla... ja sitten se meni posauttamaan Akayan suosikki lepopaikan, jossa oli Akayalle tärkeitä asioita. Nopeasti vihalistalle ja siellä pysyy kunnes toisin sanotaan.


Muut Prince of Tennis hahmot ovat joko hieman tuntemattomimpia tai sellaisia, joiden kanssa Akaya ei ole liiemmin puhunut Celestialilla. Suurin osa heistäkin varmaan olisi kuitenkin voittamislistalla... joskus.

Wanhat tiedotMuokkaa

Huone ennen: Kerros 7, Huone 21.
Huone lukuvuonna 10-11: Kerros 4, Huone 7. Kämppiksenä Shiki Tohno.
Huone lukuvuonna 11-12: Kerros 1, huone 16. Kämppiksenä Laharl.
Huone lukuvuonna 12-13: Kerros 4, Huone 27. Kämppiksenä Jacuzzi Splot.


Lukujärjestys lukuvuodelle 10-11

Maanantai - Käytöstavat, Liikunta
Tiistai - Ilmaisutaito
Keskiviikko - Englanti, Showtanssi (Ilta)
Torstai - Luova kirjoittaminen, Äidinkieli (Japani)
Perjantai - Valo-/Videokuvaus
Sunnuntai - Pokémonien hoito


Lukujärjestys lukuvuodelle 11-12

Maanantai - Käytöstavat, Liikunta
Tiistai - Ilmaisutaito, Biologia
Keskiviikko - Englanti, Showtanssi (Ilta)
Torstai - Luova kirjoittaminen, Äidinkieli (Japani)
Perjantai - Valo-/Videokuvaus
Sunnuntai - Pokémonien hoito


Urheilufestivaalit

2010
Violetin joukkueen jäsen

Osallistui:
- Tennis (kaksinpelit)
- Ratsupeli

2011
Violetin joukkueen kapteeni

Osallistui:
- 100 metrin juoksu
- Miekkailu
- Tennis (kaksinpeli)
- Tennis (nelinpeli, parina Light Yagami)
- Viestijuoksu (2. sija)
- Köydenveto (3. sija)
- Nauhapeli (1. sija koko joukkue)
- Speed Eating
- Tanssiminen


Pelitapahtumat

2010
- 27.2: Saapuu Celestialille
- 2.3: Käy Pelikerhossa ja päätyy iltapäiväksi mekkoon... pysyy silti pelikerhossa.
- Maaliskuu: Aikoo osallistua urheilufestivaaleilla vähintäänkin tennikseen ja puhutaan jotenkin Romeo ja Julia näytelmän Tybaltiksi.
- 1.5: Osallistuu piknikille, saa alkoholipitoista juomaa ja hiphiphurraa kun on hauskaa! ... paitsi seuraavana aamuna.
- 4.5: Herää väärällä jalalla ja kommentoi kaikille ikäviä.
- 8.5: Alkaa olla sitä mieltä, ettei tässä koulussa pidä sanoa mitään ääneen, jos ei halua sitä tapahtuvaksi.
- 11.5: Nyt syytetään kidnappauksesta. Mitään ei oikeasti tehnyt. Ärsyttää.
- 16.5: Ottelu Shiraishin kanssa tuloksin 6-4. Tyytyväinen, vaikka hävisi.
- 19.5: Hakkaa Shiraishin ja meinaa karata koululta. Pyytää seuraavana päivänä anteeksi ja menee terapiaan.
- 2.6: Romeo ja Julia näytelmä (Tybalt).
- 8.7-9.7: Yön aikana aiheuttaa vahingossa huoneeseensa tulipalon, joka onneksi saadaan sammutettua.
- 9.7: Kuulee Hizumin onnettomuudesta ja tulee siitä kovin surulliseksi. Käy Hizumin luona joka päivä, kun saa luvan.
- 17.7: Saa Electriken.
- 31.7: Osallistui Festivaaleilla Battle Royaleen. Sai tapettua yhden, sitten teki virheen ja poistui pelistä.
- 3.8: Menee syömään Niou-senpain kanssa herättyään Battle Royalen jälkeen.
- 13.8: Päätyy Freaky Fridayn takia Godotin kehoon. Pitää kehosta hyvää huolta Mian pyynnöstä ja muutenkin. Tosin Godotilta meni rikki lamppu, kun räpläsi siltä, kun oli niin kivaa, kun pimäessä visiiri aina hehkui valoa!
- 16.8: Heräsi omassa kehossaan... Chichirin vieressä. Melkein nirhasi Chitosen tämän puheen takia, mutta Mia rauhoitti.
- 25.8: Siiryy Orion evakon ajaksi mieluummin Hizumin huoneeseen.
- 29.8: Saa kämppikseksi Shiki Tohnon ja mököttää, koska Fuji on nyt Hizumin huonetoveri.
- 30.8: Aloittaa opiskelunsa ensimmäisen vuoden.
- 31.8: Edelleen ärtynyt siitä, että Hizumilla on uusi "kiva" kämppis ja hankkiutuu ongelmiin Hallelujahin kanssa. Kaname rauhoittaa tilanteen heittämällä molemmat seinään, joka tuntuu selässä seuraavana päivänäkin.
- 16.9: Meinasi unohtaa valokuvauksen läksyt.
- 17.9: ... mutta pelastuu tavatessaan ulkona Yotsuban, josta saa kuvan ennen tuntien alkua. ... tosin sen jälkeen Yotsuba on alkanut tulla hänen luo useamminkin.
- 24.9: Epäilee, ettei kukaan kuitenkaan muistaisi hänen syntymäpäiviään.
- 25.9: Täyttää 18. Niou vie pihalle, ja arcadessa ja syömisen jälkeen menevät baariin, jonne Hizumi tulee myöhemmin.
- 8.10: Pääsee narikkamieheksi Atoben ja Tezukan syntymäpäiville... yrittää puhua ihmisiä alaisikseen. Saa Tooyaman, Echizenin ja Hizumin seurakseen, mutta Yuutan kanssa päätyy vain tappelemaan.
- 9.10: Toimii narikkamiehenä Atoben juhlissa koko juhlien ajan ja saa kivan palkan.
- 11.10: Herää Loveless eventin takia kiharaisine kissanhäntine ja -korvineen. Mököttää, kun häntä kutsutaan söpöksi, mutta viettää lopulta kivan illan pelejä pelaten Nioun kanssa.
- 18.10: Loveless-viikko loppui, eli kaikki normaaliksi, jes.
- 20.11: Hizumi, Hizumi, Hizum- ajatukset hieman väärillä raiteilla.
- 7.12: Lumisotaa pelikerhossa, jossa menettää hetkeksi itsensä ja nousee Devil-modelle. Hizumi kuitenkin pelastaa ja kaikki on hyvin... kunnes häviää Hizumille ja joutuu Maid-asuun. Sitä ennen vielä pussaa Hizumia hämmentäen itsensä asioista lopullisesti.
- 16.12: Englanti on edelleen inha kieli... ja Hizumin ajattelu jatkuu. Hizumi pyytää joulutansseihin. Suostuu.
- 18.12: Tanssii Showtanssikokeessa Liz Thompsonin kanssa.
- 20.12: Päätyy vasallin töihin koputtamaan jokaisen 7 numeroisen oveen... ei kyllä hajuakaan miksi.
- 24.12: Joulutanssiaisiin Hizumin kanssa, edelleen hämmentynein tuntein.


2011
- 1.1: Osallistui juomapeliin, ja joi itsensä känniin... minkä seurauksena herää Futonilta sänkynsä vierestä aamulla, kun Hizumi nukkuu sängyllä. Hoi! Tosin ei valita, kun on krapula.
- 10.1: Saa pääroolin Oopperan kummitus musikaalissa (Kummitus).
- 14.2: Menee ystäväpäiväjuhliin Hizumin kanssa.
- 16.2: Murtaa jalkansa lumilautailu onnettomuudessa.
- 23.2: Evakkoon Orionista Axelin avulla, kun Orionin ja Agitan välillä tapellaan.
- 2.3: Tulee Darkin parantamaksi (suudelmalla, yöh) ja pääsee taas toiminnan keskelle.
- 26-27.3: Urheilufestivaalit, jossa ei voita yhdessäkään yksilökisassa, mutta muutamassa joukkuekisassa kyllä. Eniten ketuttaa hävitä tenniksessä heti ensimmäisillä kierroksilla.
- 29.3: Edelleen pettymyksen kourissa ja päättää aloittaa tennisharjoittelun jälleen.
- 1.5: Tunnustaa viimein itselleen ja Hizumille pitävänsä Hizumista "enemmän kuin ystävänä". Päätyvät siten virallisesti yhteen.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki