FANDOM


Pelaaja: Essi
Hahmon nimi: Banri Watanuki
Fandom/Teos: Inu x Boku Secret Service (anime)
Ikä: 15
Luokka: 13I
Ryhmä: Agita
Journal: banriwatanuki

Banri.png

Ulkonäkö: Banri on ihmismuodossaan hoikka ja ikäisekseen pojaksi melko lyhyt. Poika on muutaman sentin verran vajaat 170 (tarkempi luku 165 cm) senttiä pitkä ja normaalipainoinen eikä häneltä juurikaan löydy lihaksia. Banrin hiukset on värjätty vaaleiksi ja kaksi mustaa pinniä pitää otsahiuksia poissa vaaleansinisten silmien tieltä. Banrilla on vielä selvästi hyvin poikamaiset, hiukan pyöreät kasvonpiirteet. Banri näyttää useimmiten vihaiselta ja luotaantyöntävältä mutta itselleen tärkeiden ihmisten läsnäollessa hän osaa myös hymyillä ja näyttää muutenkin iloiselta. Banria ei ihmismuodossaan juuri näe muissa vaatteissa kuin mustassa poikien koulupuvussa tai lenkkeilyyn soveltuvissa verryttelyhousuissa ja t-paidassa.

Youkai-muodossaan Banri muistuttaa pientä japanilaista tanukia (=supikoiraa). Turkki on muuten vaaleanruskeaa mutta pienten mustien silmien ympärillä on tummemmanruskea maski ja hännässä on kaksi tummanruskeaa raitaa. Piirre, joka erottaa Banrin muista tanukeista, lienee hänen päälaellaan oleva vihreä lehti.

Banri-youkai.png

Persoonallisuus: Banri on puheissaan suoranainen ja hän menettää helposti malttinsa kokiessaan jonkun pilailevan hänen kustannuksellaan. Poika osaa olla myös äärimmäisen pitkävihainen ja tilanteesta riippuen hän voi kantaa kaunaa hyvinkin pitkään. Esimerkiksi söpöksi kutsuminen on yksi varmimmista tavoista saada Banri ärsyyntymään ja muistuttamaan asiasta vielä monien vuosien jälkeenkin.

Banri luokittelee itsensä tietyllä tapaa rikolliseksi vaikka todellisuudessa hän on kaikkea muuta. Hän on älykäs ja osaa ottaa muut huomioon niin halutessaan. Hän on ystävällinen niille, jotka ovat ystävällisiä muille eikä voi sietää minkäänlaista kiusantekoa tai pahan puhumista. Jos esimerkiksi luokassa muut kuiskuttelevat ilkeitä sanoja jostakin toisesta oppilaasta, Banri ei epäröi sanoa kesken tunnin ääneen sitä, mitä moisesta toiminnasta ajattelee. Banri myös auttaa mielellään kaikkia apua tarvitsevia parhaan kykynsä mukaan. Toisinaan Banri haluaisi osata olla vieläkin kovempi mutta loppujen lopuksi päätyy aina olemaan hyvä ihminen, joka huolehtii muidenkin ihmisten hyvinvoinnista ja haluaa auttaa näitä ongelmien kohdatessa.

Banri vaivaantuu melko helposti ja kaikenlaisten nolojen tilanteiden kohdatessa hän menettää tietyllä tapaa kontrollin. Ollessaan nolostunut Banri huutaa, punastelee ja käskee lähelläolevia olemaan hiljaa ja pilailematta hänen kustannuksellaan.

Erikoiskyvyt: Banri on puoliksi youkai, minkä vuoksi hän kykenee muuttumaan tanukiksi, japanilaiseksi supikoiraksi tarvittaessa. Banri ei ole tässä muodossa mitenkään erityisen voimakas mutta hän pystyy silti taistelemaan isompiakin vihollisia vastaan jos joku hänelle tärkeistä ihmisistä on vaarassa. Tarpeen vaatiessa Banri pystyy myös monistamaan itseään ja hyökkäämään näin joukolla vastustajansa kimppuun. Kun tällainen monistunut tanuki saa osuman, se katoaa pölypilven saattelemana. Banri ei aina onnistu täysin hallitsemaan omaa muuttumistaan, minkä vuoksi hän saattaa muuttua ollessaan esimerkiksi hermostunut tai joutuessaan yllättäviin tilanteisiin.

Nykytilanne:

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki