FANDOM


Pelaaja: Nea
Hahmon nimi: Isuzu Sooma
(Hatsu)Haru, Yuki, Shigure ja Hiro ovat ainoat, jotka kutsuvat Riniksi
Fandom/Teos: Fruits Basket
Ikä: 18-vuotias
Ryhmä: Norma
Huone: Kerros 1, huone 14. Huonekaveri on Rukia Kuchiki
Journal: alljustforhim


SPOILAA PALJON!

Rin

Ulkonäkö:
"Uskomattoman kaunis naisihminen. Häntä jos ketä voi kuvata sanalla lumoava." ~ Tooru.

Mangaka sanoo hänen olevan vastuussa sarjan seksikkyydestä ja sen kyllä huomaa! Isuzu on pitkä, laiha ja tummapiirteinen katseiden kääntäjä. Mustat hiukset yltävät reisille asti ja jäävät hänen alleen mikäli Rin ei siirrä niitä istuessaan alas. Ne ovat kuin tuulessa liehuva hevosen harja ja useimmiten auki mutta saattaa toisinaan laittaa ne esimerkiksi saparoille. Yleensä tosin vain siksi että haluaa niiden silloin pysyvän poissa tieltä. Hyvin tummat silmät katsovat usein niin ilkeästi, että suurin osa tajuaa pysyä kaukana tytöstä yhdellä vilkaisulla.

Rin pukeutuu todella paljastaviin vaatteisiin, jotka jättävät hyvin vähän arvailujen varaan. Minihameisiin, minishortseihin ja vartalon myötäisiin paitoihin, jotka saattavat olla edestä melko avonaisia nauhojen avulla tai sitten ovat vaan kaula-aukoltaan aivan rintojen yläpuolella. Pukeutuu toisinaan myös mekkoihin, joiden helma päättyy minihameen mittoihin, eivät siis varsinkaan alhaalta kovinkaan peittäviä ole nekään.

On hänellä muutamat oikeasti peittävämmätkin vaatteet mutta ne ovat lähinnä talven kylmyyttä vastaan. Talvisin vetää jalkaan myös pitkiä housuja hameen seuraksi, jotta jalat eivät ihan täysin jäädy, sekä takin joka sekin kyllä saa jäädä vetoketjunsa osalta rintavarustuksen alle.

Jalasta löytyy aina jonkinlaiset pituutta lisävät saappaat, joiden korot ovat noin viidestä seitsemään senttimetriä. Pitää eläinkuoseista vaatteissaan oli se sitten missä osassa vaatteita tahansa - kylmillä säillä yksi vakiovaatteista on leopardiprinttinen kaulahuivi, toisinaan päällä on vain sitä kuviota olevat mekko ja saappaat.

Kaulassa, ranteessa ja sormissa on usein hopeakoruja ja muitakin koruja, kaikki Harun tekemiä. Meikkaa päivittäin - vähintään huulipunan ja mustan yläluomien rajauksen verran. Kynnet ovat usein jollain värillä maalatut. Ranteissa on usein kangas- ja/tai nahkarannekkeita. Vyön saa vetää aika tiukalle koska Rin on niin laiha.



Persoonallisuus:
Käytökseltään melko arvaamaton, ylpeän sekä koppavan oloinen Rin on paha suustaan sekä suora sanoissaan eikä säästele loukkaaviakaan sanoja kenenkään suuntaan. Hänen nykyinen normi-ilmeensä näyttää vähän kuin raivopäiseltä villihevoselta, jonka katse käskee kaikkia pysymään itsestään kaukana tai hän tappaa. Ei Rinistä yhtään kenenkään tappajaksi ole - hän on liian kiltti siihen - mutta muiden hän kyllä haluaa pysyvän itsestään ja asioistaan niin kaukana kuin mahdollista. Hän saattaa vaikka huutaa sukulaisiaankin paskiaisiksi, lyödä rakkaintaan poskelle ja käskeä jokaista pitämään suunsa kiinni sekä jättämään hänet rauhaan.

Hän on niin itsepäinen, että hänen kanssaan voi olla vaikeaa puhua mikäli Rin on päättänyt olla asiasta hiljaa pitäen kaiken omana tietonaan. Ei häneltä silloin saa muuta kuin suoraa huutoa tai muuten vaan kylmiä sanoja vastauksiksi. Neiti on suuri mysteeri rakkaimmalleenkin tällä hetkellä ja pysyttelee mielellään kaikista kaukana, hiljaa yksin huoneessaan tai menossa milloin missäkin mikäli terveys vaan sallii. Ja jos terveys ei salli niin sitten pyörtyy matkalla, voi voi. Ei hänellä ole aikaa ajatella terveyttään vaikka tietenkin hän olisi sillä tavalla vähemmän rasite muille eikä joutuisi sairaalaan. Hän vihaa sairaaloja.

Rin ei toisaalta ikinä sano asioita vain suojellakseen itseään vaikka saattaa ensivaikutelma siltä vaikuttaa. Muiden kaukana pitäminen on hänen tapansa suojella muita vaikka se tekeekin hänet itsensä äärimmäisen yksinäiseksi ja surulliseksi. Ei hänellä paljonkaan ole edes halua tai energiaakaan jaksaa elää mutta jotenkin hän potkii itseään eteenpäin. Vanhemmat vain teeskentelivät hänelle kunnes tunnustivat, etteivät halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä. Akito kutsui häntä tarpeettomaksi kuten vanhemmatkin usein tekivät ja seuraavaksi Akito aiheutti hänelle suuret fyysiset vahingot. Tyttökoulujen koulukaverit hihittelivät Rinin joutuneen taas "sairaalaan - vai parantolakohan se oli". Ei ehkä ole ihme, että hän kokee olevansa täysin tarpeeton.

Jos joku - tyttökin - yrittää häntä halata, Rin väistää joko hämmentyneenä tai shokissa. Saattaapa olla asiasta mielessään iloinenkin mutta häpeää iloisuuttaan (sillä ei koe olevansa siihen oikeutettu) ja purkaakin asian vain herkästi ärtymällä. Ei hän ole sellaiseen tottunut ja mielessään säikkyykin sellaisia tilanteita. Perheistä puhuminen saa hänet häipymään paikalta tai suuttumaan pahasti, yleisimmin tosin poistuu. Rin ei halua olla taakka kenellekään, joten hän yrittää olla mahdollisimman itsenäinen enemmän ja vähemmän asiassa onnistuen.
Rin ärsyyntyy, jos menee tunnustamaan jotain tai jos tiedät asioita, joita hän yrittää pitää salassa. Ärsyyntymisestä seuraa tietenkin raivokohtaus, josta joko rauhoittuu pian "...No ihan sama" asenteelle tai juoksee pakoon, jotta kukaan ei saa liikaa selville. Ei hän edelleenkään osaa kaikkea kieltää vaikka kuinka yrittäisi peittää tosiasiat ilkeiden silmiensä taakse. On myös muiden puolesta uhrautuvainen esimerkiksi sillä tapaa, että ottaa vastuun muidenkin teoista suojellakseen muita.

Itkee usein, ei tosin ihan niin muiden nähden tai ääneen. Pelkää Akitoa, pysyykin siksi tästä kaukana ellei syytä lähelle menemiseen pakosta ole ja pelkää muutenkin vähän kaikkea - varsinkin yksinolemista koska se tuo liikaa kaikkea pahaa (kuten vanhemmat) mieleen. On myös inhoavinaan vähän kaikkea kuten lempeitä ihmisiä (Haru ja Tooru), jotka ovat liian kilttejä omaksi parhaakseen. Tosiasiassa huomaa sellaiset ihmiset heti ja estää vaivoin itseään ryntäämästä heidän syliinsä itkemään pahaa oloaan pois vaikka tietää, että he ehkä hyväksyisivät hänen heikkoutensa ja antaisivat kaiken anteeksi. Painajaisista herätessään saa usein paniikkikohtauksen "ÄLKÄÄ SUUTTUKO!" etenkin, jos huoneessa on joku muu kuin Haru seurana. Todellisuuteen palaaminen vie hetken sillä Rin kuvittelee edelleen olevansa huoneessa, jossa vanhemmat suuttuvat hänelle pienestäkin virheestä. Kauhistuu myös virheistä, joita on tekemässä - kuten siitä, jos ei saa juostua vessaan asti voidessaan pahoin ja sotkee mattoja tai lattiaa. Hänelle on huudettu asiasta kotonaan vuosikaudet eikä hän vieläkään ole päässyt huudoista yli, ne kummittelevat häntä edelleen kuten hakkaaminenkin. Ei hän vieläkään pääse omin avuin maasta ylös eikä vieläkään henkisesti seiso hyvin omilla jaloillaan.

Hatsuharu Sooma on joskus saanut esiin hänen todellisenkin, tällä hetkellä kaukana muista pidettävän, luonteensa ~ söpö, omalla tapaansa kiltti tyttö, joka hihittää huvittuneena Harun huumorille ja pitää hämmentynyttä ilmettä suloisena. Rin rakastaa häntä, ylikaiken, vaikka tietääkin, ettei hänenlaisellaan ole oikeutta tuntea niin. Hatsuharu on muutenkin hänelle poikkeus lähes kaikkeen. Yleensä Rin herää jo siihen, kun joku tulee lähellekään hänen nukkumapaikkaansa ja varsinkin jos joku koskee häneen. Hatsuharu voi vaikka halata, koskea huulilla ja silittää hiuksia, Rin nukkuu kuitenkin aivan rauhallisesti. Ja ihmetellä aamulla miksi ei enää nuku istualtaan (hänellä kun on tapana nukahtaa/pyörtyä outoihin asentoihin). Rin ei pidä nukkumisesta, se tuo vaan painajaisia kaikkialla muualla paitsi ei maailman turvallisimman pojan sylissä. Ja siihen ei voi mennä, kun haluaa pitää pojan turvassa Akiton raivolta.


Hevonen

Erikoiskyvyt:
Kahdentoista joukosta Hevosen henkeä sisällään kantava nuori nainen. Muuttuu pojilta saamistaan halauksista tummanruskeaksi hevoseksi, jolla on musta harja ja musta häntä. [Hevosvärimaailman termein: tummanruunikko tamma ;P]. Muutos voi tapahtua myös stressistä, kovasta henkisestä rasituksesta ja sairastumisesta ... huono homma Rinille sillä sairastuminen ja pyörtyilykin on hänen erikoisalaansa.

Rin on ihmismuodossaankin nopea kuin hevonen, jos kokee sen tarpeelliseksi (ei siis kannata juosta perään ellet itse ole vielä nopeampi), ja korvat ovat erittäin tarkkakuuloiset ihmisenäkin.

On alasti muuttuessaan takaisin ihmiseksi mutta ei todellakaan ole asiasta nolona. Päinvastoin, on sillä tavalla melkoinen nainen, että alkaa räyhäämään alastikin ja hyvä kun ei vaan poistu paikalta alasti.



Nykytilanne:
Hatsuharu ja Kisa olivat lähdössä avaruuteen. Rin lähti mukaan ja on siis myös ollut paikalla siitä asti, kun nuo kaksi saapuivat.



Muuta:
+ Neidillä on mahahaava, joka on hevosillekin yleinen sairaus, ja muita sisäisiä haavoja heikkouksinaan fyysisesti. Mm. ne saavat hänet pyörtyilemään ja oksentelemaan turhankin usein henkisten traumojen lisäksi.
+ Hän syö erittäin vähän (syinä mm. vatsahaava + stressi + fyysiset traumat) eikä pidä lähes mistään ruuasta. Hyytelöstä tosin pitää.
+ Lisäksi hän inhoaa muiden kuin Hatsuharun seurassa syömistä, se muistuttaa häntä liikaa ajasta, jolloin hän oli vielä kotonaan vanhempiensa kanssa. + Pukeutui lapsena söpösti. Nykyinen tyyli on ihan omaa kapinaa sitä vastaan.

+ + Lyhyesti historia:
Hänen vanhempansa esittivät vuosia onnellista perhettä kunnes Rin sanoi muutaman sanan. "Oletteko oikeasti onnellisia?" Lapsuus muuttui sen samantien helvetiksi, josta hän näkee edelleen painajaisia vanhemmista hakkaamassa lastaan. Fyysisestikin on edelleen sairas niiden pahoinpitelyjen jälkeen vaikka on vuosia käynyt sairaalassa. Sitten hänen elämäänsä tuli Hatsuharu Sooma huutamaan hänen vanhemmilleen, Rin purskahti itkuun ja heistä alkoi sen jälkeen tulla läheisemmät.

"Rin... Suudellaanko?"
"Mik...si?"
"Koska tykkään sinusta."

"Minä haluan tulla Harun sydämeksi. Koska sitten voisin aina olla kanssasi. Ja jos sinä kuolisit, Haru, minä kuolisin kanssasi."
"Mutta emmehän me sitten voisi edes suudella."

Rin tiesi, että Akito suuttuisi mutta ei voinut sanoa ei koska ei halunnut sanoa ei. Seksiinkin vienyt suhde loppui siihen, kun Akito sai tietää. Silloinkin Rinin olisi pitänyt kieltää tosiasiat mutta hän oli liian läpinäkyvä. Rin otti kaiket syyt seurustelusta niskoilleen, Akito työnsi hänet tarpeettomaksi haukuttuaan ikkunasta ulos (vain Hiro tietää tämän). Rin kärsi vakavat vahingot ja joutui sairaalaan pitkäksi aikaa. Hän jätti Harun sairaalavuoteella maatessaan "En tarvitse sinua enää. Olen jo kyllästynyt sinuun."

Siitä lähtien Rinin tavoite on ollut löytää keino saada Harulta pois kirous, jotta rakkain olisi vapaa kaikista siteistä, myös Rinistä. Ei haittaa vaikkei Rinille jäisi mitään. Fanikirjan mukaan hän haluaa Harun niin paljon, ettei mikään määrä fyysistäkään läheisyyttä riitä. Turha siis muut pojat edes yrittää, Riniä ette kiinnosta ;P (ellette osaa poistaa Soomien kirousta, siinä tapauksessa voi vaikka luvata kehonsa loppuelämäkseen muulle kuin Harulle koska on sillä tavalla vähän tyhmä ja epätoivoinen. Ehkei hänestä oikeasti sellaiseen uskottomuuteen olisi.)


Suhteet:
Hatsuharu Sooma ~ Rakkain ja tärkein, elämän tarkoitus suorastaan vaikka Isuzu aivan muuta esittää ja väittääkin..

Yuki Sooma - Yksi heistä, jotka kutsuu Riniksi.. Melkoisen ärsyttävällä tavalla utelias ja arvailuissaan oikeaan osuva sukulaispoika, kun näyttää näkevän kylmän naaman läpi liiankin hyvin.

Shigure Sooma - ungh, käytetään hyväksi sitä seikkaa, että Gure-nii on selvästi läheinen Akiton kanssa (eli saattaa tietää asioita, joita muut eivät tiedä) ja yritetään tuloksetta saada häneltä tietoa millä keinolla tahansa.

Akito Sooma - Akito on pelottava, jokaiselta eleeltään ja sanaltaan ja äänenpainoltaan ja ... Elämän pilaaja. Pelkää ja vihaa.

Hatori Sooma - Rin on vakiokävijä sairaalasiivessä, joten tulee nähneeksi sekä työllistäneeksi tätä herraa paljonkin.

Kyo Sooma - Rinillä ja Kyolla oli lapsina tapana vain katsoa toisiaan pahasti kauan aikaa. Nykyään eivät enää tee niin... Ei kyse ole siitä, että he olisivat huonoissa väleissä. Kyse on vain siitä, että he eivät ole hyvissäkään väleissä kuten Kazuma Sooma asian ilmaisee. Toisin sanoen nykyään on enimmäkseen enemmän tilanne kuin toinen ei edes olisi samassa huoneessa, jos samaan huoneeseen tai edes taloon sattuvat.

Kisa Sooma - Pysyy kaukana, jotta ei neidillekin raivostuisi aivan täysin joka asiasta, etenkin kun Kisa vaikuttaa muutenkin pelkäävän Isuzua ja kaikkea ihan liikaa.

Momiji Sooma - Pysyy kaukana tästäkin. Idiootti, älä hyppele kenen tahansa tytön syliin! >_<. on mitä lievästi ilmaisten sanoisi, jos tietäisi useammankin tytön koulussa tietävän jo.

Ayame Sooma - Eipä ole mennyt tutustumaan eikä ole menossakaan tutustumaan. Tosin tämä henkilö voi olla hyvä keino saada Yuki hiljaiseksi, jos rotta alkaa liikaa puuttumaan asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, hmmm~.

Tooru Honda - Yrittää ajaa tytön kauas Sooma-suvusta, kirouksesta ja kaikesta muusta vaikka osittain tajuaakin jo mihin neiti pyrkii. On pitävinään häntäkin todella ärsyttävänä mutta oikeasti saa vain vaivoin estettyä itseään juoksemasta Toorun syliin itkemään koska Tooru on selvästi yhtä lempeä ihminen kuin Haru.

Syuusuke Fuji - Miksi se hymyilee koko ajan? Muistuttaa liian pahasti koko ajan hymyillestä vanhemmista, joten ärsyttää Isuzua hyvinkin paljon.

Dark Mousy - Tuijottaa aina toisinaan, Isuzu tosin ignoroi hänet aivan täysin - ja väistää nopeasti takavasemmalle tai takaoikealle, jos tuo yhtään lähemmäs tulee. Saman tosin tekee kaikkien poikien ja miesten suhteen. Ja ei, ei ole siitä huolimatta vaihtamassa hameita yhtään pidempiin tai mitään muutakaan vaatetuksestaan.

Ikkunat & portaat - Saattavat aiheuttaa pahojakin säikähdysiä, etenkin molempia kohti vähän vaarallisesti kompastumiset ja muut satunnaiset tilanteet. Ikkunat varsinkin toisessa kerroksessa ja sitä ylempänä koska on pahoja kokemuksia... Portaat muuten vaan. Molemmat etenkin silloin, jos Akito näkyy tai kuuluu missään päin.


Pelitapahtumat:
2010

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.