FANDOM


Latvia.png

Pelaaja: Saara (entinen omistaja Anna-Liisa)
Hahmon nimi: Raivis Galante / Latvia
Fandom/Teos: Hetalia: Axis Powers
Ikä: 15 (ei ikäänny)
Ryhmä: Peruskoululainen
Ennen oli Agitalainen, mutta keskusteltuaan asiasta koulun henkilökunnan kanssa siirtyi peruskouluun.
Huone lukuvuonna 09-10: Kerros 5, Huone 5. Kämppiksenä Kintarou Tooyama.
Huone lukuvuonna 10-11: Kerros 4, Huone 11. Kämppiksenä Ren Mihashi.
Asuu nykyään: Kylässä sijaisperheen luona
Journal: shouldbetaller



Ulkonäkö: Minikokoinen blondipoika. Pituutta Latvialla on huimat 140 senttimetriä ollen näin Baltian triosta lyhin. Omien sanojensa mukaan hän olisi noin 10 senttiä pitempi, jos Venäjä ei lyttäisi häntä aina maata kohti! Latvia on laiha ja heikko, eihän hän pärjäisi edes lampaallekaan (kokemusta on). Hänen violetinsiniset silmänsä tarkkailevat alati pelokkaana ympäristöä. Hän pukeutuu yleensä punaiseen armeija-asuun, eikä hänellä tunnu olevan oikein muitakaan vaatteita. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jostain tulisi vastaan joku tärkeä ihminen! Silloin pitää olla pukeutunut hyvin ja olla kohtelias.



Persoonallisuus: Latvia on hyvin arka ja pelästyy hyvin nopeasti ja pienimmistäkin asioista. Hänen on vaikea suhtautua mihinkään rohkeasti, sillä jotenkin kaikki häntä isompi on pelottavaa. Ainoastaan omat veljet tuntuvat olevan turvallisia. Muita hän välttelee perusolettamuksena, sillä he voivat olla pelottavia hymyilemisestä huolimatta (Venäjäkin on. Hymyilee paljon, mutta on silti murhaavanoloinen aina!) Sanomattakin selvää Latvian ihmistuntemus on aika huono.

Lisäksi hän ei koskaan ajattele, ennenkuin sanoo jotain. Yleensä se menee aika väärin ja joku (Venäjä) suuttuu. Yleensäkin hän tuntuu aina olevan jossakin liemessä ihan vain siksi, ettei hän ajattele ennen kuin tekee jotain. Siksi häntä pitäisikin olla vahtimassa melkein aina.

Latvia hymyilee paljon, mutta hyvin hermostuneesti. Hän on kohtelias nuori mies, mutta tarvitsisi selkärangan.



Erikoiskyvyt: Ei ole. Tai no, on selvinnyt hengissä Venäjästä ja siitä, että lammas melkein söi hänet. Niitä voisi melkein kutsua erikoistaidoksi.



Celestialiin saapuminen: Seurasi Liettuaa, koska ajatteli pääsevänsä sillä tavalla Venäjästä eroon. Ei kuitenkaan onnistunut, ikävä kyllä (;_;).



Lukujärjestys lukuvuodelle 09-10
Maanantai -
Tiistai - Englanti
Keskiviikko - Historia, Taistelulajit
Torstai -
Perjantai - Etiikka

Lukujärjestys lukuvuodelle 10-11 Ei voimassa.
Maanantai - Äidinkieli (Latvia)
Tiistai - Englanti, Luova Kirjoittaminen
Keskiviikko - Biologia
Torstai -
Perjantai - Liikunta

Nykyisin Peruskoulun mukainen lukujärjestys.



Kerhot
Ei ole.



Pelitapahtumat
2009
21.10: Saapuu Celestialille. Melkein suututtaa Ruotsin ja saa Liettuan huolestumaan tulevasta.
17.12: Suututttaa jo esimauksi Domon Ishijimaa, Liettuan kämppistä. Selviää tällä kertaa.
18.12: Väittelee kovasti Pöystin kanssa, mutta Liettua (onneksi) keskeyttää.

2010
2.3: Pöysti haluaa siirtää Latvian Orioniin ja Latvia ärsyttää Domonin niin, että pää päätyy kukkaruukkuun. Viro tulee kouluun (ja asiasta kuullaan Agitasta kyllä oikein kunnolla).
21.4: Joutuu Fuukon takia puuhun... jee.
1.5: On kadoksissa, mutta löytyy kivasta myöhemmin.
5.6: Jää luokalleen (reputtaa Historian, Etiikan ja Taistelulajit).
24.6: Uittaa Venäjän huivin... hups.
16.7: Tutustuu Sealandiin.
13.8: Muuttuu Freaky Fridayn takia Chaneksi ja menettää puhekyvynsä. Ei estä journalkommentointia.
16.8: Herää aamulla Roy Mustangin vierestä omana itsenään. Iäääk.
29.8: Saa uudeksi kämppiksensee Ren Mihashin.
30.8: Aloittaa ensimmäisen kouluvuotensa... uudestaan.
4.9. Viettää tietämättään Sealandin synttäreitä tämän kanssa.
5.9. Menee Sealandin, Sveitsin ja Liechensteinin kanssa syömään.
17.9: Pääsee sijaisperheeseen ja siirtyy peruskouluun.
11.10: On peruskoulussa yksi ainoista (Seychellesin lisäksi) jolla ei ole korvia Loveless eventissä... nolottaa.
18.11. Viettää omia synttäreitään Sealandin seurassa.
4.12. Yrittää auttaa Sealandia keksimään synttärilahjaa Suomelle.
24.12. Jouluaatto ja sen myötä Kisan kanssa tanssiminen.

2011
1.1. Uusivuosi..


Ihmissuhteet
Toris Laurinaitis (Liettua): Pitää aikalailla isoveljenään. Tietää, että voi luottaa tähän ainakin jossain määrin.
Eduard von Bock (Viro): Toinen isoveli. Ei ehkä yhtä kiva kuin Liettua, mutta kiva kumminkin. Ei pidä Viron lampaista.
Ivan Braginsky (Venäjä): Pelottava pelottavaaa! Mutta kumminkin arvostettu ja hieno mies. Mutta pelottava. Ilman Venäjää, olisi paljon pidempi.
Domon Ishijima: Ilkeä heppu. Näyttää edelleen ihan härältä.
Kintarou Tooyama: Aika pelottava... mutta entisenä kämppiksenä ihan hyvin tulee toimeen.
Kyösti Pöysti: Uskomattoman töykeä ja ammattiinsa sopimaton ihminen (mutta pitää silti ihailla suorapuheisuutta).
Peter Kirkland (Sealand): Yksi harvoista, joka on Latvialle edes vähän kiltti. Yrittää olla tälle vähän niin kuin isoveli.
Ren Mihashi: Toinenkin tärisevä poika!
Kisa Sooma: Tanssi tytön kanssa joulutanssiaisissa. Hyvin ujo tyttö, joka halusi koko ajan pitää tietyn etäisyyden.



Journal nimen merkitys
Should be taller. Koska Latvian pitäisi omasta mielestään olla pitempi.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki