Celestial rpg Wiki
Advertisement

Pelaaja: Nea
Hahmon nimi: Shuro Tsukasa
Fandom/Teos: Ayashi No Ceres (MANGA!)
Ikä: 18-vuotias
Ryhmä: Agita
Huone: Kerros 3, huone 9. Kämppiksenä Yukiko Amagi.
Journal: breakingvoice

Sisältää SPOILEREITA enimmäkseen erikoiskyvystä, lievemmin muustakin!


Shuro
Shurosepisode

Ulkonäkö:
171 senttimetriä pitkä nainen, joten ei ehkä ole kauhean suuri ihme, että häntä voisi luulla helposti pojaksi. On ulkonäöltään varsin androgyyni muutenkin, etenkin jos päällä on suurempia paitoja. Sai sitäpaitsi kuulla erään varsin suorasanaisen neidin suusta, että rinnat ovat pienet (kiitti, Chidori). Ei hän niitä enää ihan tahallaan ala peittämään mutta jäävät silti helposti vaatteiden alle piiloon. Shuro on hoikka, hyvännäköinen, hippimäinen ja ystävällisyyskin loistaa kasvoilta usein. Hiukset ovat kullanruskeat, peittävät hyvin niskan ylettymättä silti paljonkaan olkapäille asti. Saa ne silti hyvin pienelle poninhännälle, jos huvittaa ne sillä tavalla laittaa. Otsahiuksillaan voi peittää halutessaan silmänsä sillä ne yltävät jopa poskille asti. Silmät ovat siniset. Muut mitat 79-57-82 (cm).

Hän ei meikkaa ainakaan niin paljon, että asian huomaisi - elleivät kyseessä ole lavalle laitettavat meikit tai kynsilakka, jonka käyttämisestä ei ole poikaa esittäessäkään ollut ongelmaa. Yhdessä hänen sormistaan on aina mukana leveä hopeasormus. Ei ota sitä pois edes nukkumaan tai suihkunkaan mennessään eikä anna kenenkään muunkaan ottaa sitä pois. Se on alunperin Kein, hänen rakastamansa serkun, sormus. Ei sillä varsinaisia voimia ole mutta Shurolle se tuntuu siltä kuin Kei edes jollain tapaa olisi koko ajan aivan hänen lähellään (jopa tilanteissa joissa Kei oikeasti olisi ihan vain halausetäisyydelläkin). Toisinaan pitää myös erilaisia kaulakoruja ja rannekoruja, useimmiten ne tosin ovat hopeisia ketjuja sun muita hopeajuttuja. Molemmissa korvissa on useammatkin reiät korvakoruille, niissä ei kuitenkaan aina ole koruja paikalla. Suosii niissä tosin vähemmän näkyviä hopeakoruja sekä kultakoruja, joten niiden pientä paikallaoloa ei välttämättä edes huomaa.

Shuro pukeutuu milloin mitenkin, miten vaan huvittaa ja miten sää vaan sallii. GeSANG on nähty lavoilla ties missä kaikissa hienoissa puvuissa ja nahkahousuissa sun muussa, jotka ovat kaikki kyllä Shurolla mukana. Kauluspaitoja, yksivärisiä t-paitoja, armeijakuviota t-paidoissa, verkkahousuja, shortseja... Neiti pukeutuu mukavalta tuntuviin rentoihin vaatteisiin silloin, kun ei lavalla tai muualla musiikkiuraansa edustamassa ole (aina silloin pukeutuu parhaimpiinsa). Ja hukuttaa talvisin päänsä suurien pipojen sisään ja toppatakkien korkean kauluksen alle. Eikä varmasti ole kävellyt naisten korkokengissä, joskus ehkä joissain miestenkin jalkaan sopivissa korkeissa loafer-ratkaisuissa mutta... Ei ylipäätään ole koskaan ennen pukeutunut naisten vaatteisiin yhtään mutta se olisi uusi haaste itselle nyt Celestialilla~.


Persoonallisuus:
Shuro on näkyvimmin aina pirteä, paljon puhuva ja elämän rennosti ottava nuori nainen. Hymyilyä riittää pienemmistä hymyistä aina leveään ^__^-hymyyn asti päivittäin ja hän viihtyy ihmisten seurassa hyvin eikä koe keskipisteenä olemista tai minkäänlaista esiintymistäkään vaikeaksi (siitä on kokemusta sillä oli todella suositun dueton laulaja). Jos sinä et keksi puheenaihetta, Shuro varmasti keksii sen. Hän on hyvin sosiaalinen, hauska jos hänen huumoristaan sattuu pitämään ja jokseenkin utelias kokeilemaan uusia asioita toisinaan.

Vaikuttaa ehkä suurimman osan ajasta enimmäkseen vain hauskanpitäjältä ja liiankin rennosti asiat ottavalta mutta on toisinaan juuri se ihminen, jolta saa parhaat filosofiat ja muut esimerkiksi ihmissuhteisiin. Heittäytyminen todella syvälliseksi ei todellakaan ole mikään ongelma hänelle, silmätkin vaikuttavat usein paljon viisaammilta kuin käytös ehkä antaa ymmärtää. No, Shurosta on vaan paljon hauskempaa pitää hauskaa ja olla iloinen, surullisuudella on hänen kohdallaan nimittäin tuhoisat seuraukset (ks. erikoiskyvyt). Tulee usein myös heittäytyneeksi ihmisten mukaan minne tahansa nämä ovatkaan menossa - eipähän tarvitse erikseen kysyä tulisiko Shurokin mukaan. On siis varsin spontaani henkilö, eikä asian tarvitse edes koskea häntä itseään. Laiskotellessa tulisi vaan ajateltua kaikkea ihan liikaa, mieluummin pitää itsensä kiireisenä ja menossa.

On hyvin nopea ystävystymään sellaisten kanssa, joiden kanssa ystävystyä haluaa ja tekeekin ystäviensä puolesta ja vuoksi mitä tahansa. Ottakaa tämä hyvin kirjaimellisesti ajatellen etenkin tytöltä, jolla ei ole enää mitään menetettävää.

Jos joku kysyy aina mukana olevasta sormuksesta, Shuro vakavoituu kylmään suuntaan ja menee jopa poissaolevaksi, suorastaan sulkeutuu vaikka muuten onkin avoin ja lämmin persoona. Se on hyvin henkilökohtainen ja omalla tavallaan vakava asia (vaikka pahempaa ei hänen Celestialiin saapumisen aikaan ehtinyt vielä tapahtuakaan). Onneksesi hän kuitenkin on hyvin nopeasti itsensä taas ainakin pirteän näköiseksi saava tyyppi ja saat siihen kysymykseen jonkin satunnaisen vastauksen, ehkä joskus jopa oikean vastauksen. Joistain asioista on vaan hankalaa puhua niiden oikeilla nimillä kymmenistä eri syistä.

Saattaa ihan yhtäkkiä antaa - varsinkin tytöille - poskelle useammankin nenänpäällä hieraisun tai suukon tai tehdä muuta läheisempää (kuten halata). Et tosin ehdi edes kysymään mitään hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan, kun hän jo ilmaisee, että ei sitten ole mikään lesbo vaikka noin tekeekin. Se on vaan.. No, tyttönä on parempi tehdä niin tytöille kuin pojille välttääkseen serkkunsa raivokohtaukset (joita ei ymmärtänyt mustasukkaisuudeksi). Muutenkin tulee toisinaan käyttäytyneeksi läheisyyshakuisesti ihan vaan koska halaukset ja muut ovat piristäviä ja pitävät hyvällä mielellä.

Vihaa ristiinpukeutumista omalla kohdallaan mutta siitä on vähän vaikeaa alkaa irroittautumaan melkein yhdeksäntoista vuoden jälkeen~ aikoo varmasti sitä kuitenkin yrittää. Erikoiskyvyt varmistavat sen, että ei hirveästi pelkoa tunne mistään - ja sen, ettei häntä kannata suututtaa/surettaa tai voi sattua pahasti. Ei hän automaattisesti vaarallinen ole silloinkaan, ellei tosissaan itse halua satuttaa jotakuta tai särkeä jotain.



ShuroCeres

Erikoiskyvyt:
On C-tason perintöprinsessa Ceres-geeneissä, toisin sanoen Ceresin vähän kaukaisempi perillinen/sukulainen, ja mukana tulee erikoiskykyjä ääneen liittyen:
+ voi muuttaa ääntään millaiseksi tahansa normaali-itsenään (esim: erittäin miehekäs ääni ja erittäin tyttömäinen ääni)
+ jos Shuro itkee surusta, paikkoja saattaa hajota ympäriltä - menee kyllä aina silloin kauas ihmisistä, ellei kyse ole siitä, että itkee murhan tai muun vakavan asian takia.
+ jos itkevä (ja raivoissaan oleva) Shuro Ceres-muodossaan niin sanotusti kohdistaa itkunsa joihinkin henkilöihin, näillä voi esimerkiksi sydän räjähtää
+ voi toisaalta myös kirjaimellisesti laulaa itsensä suoraan ihmisten sydämiin, niin että hänen laulamisensa kirjaimellisesti tuntuu sielläkin tai missä vaan muuallakin
+ voi muuttaa muotoaan täydellisesti Ceresin näköiseksi, on silti oma itsensä eikä Ceres sillä Ceres on Ayan mukana. Kyvyt vaan tulevat pahemmiksi tuollaisena.
+ muodonmuutoksen jälkeen pystyy hajoittamaan äänellään mitä tahansa vain tahtoo - esimerkiksi tietokoneet ja rakennukset sekä kaiken rakennuksen sisältä

.. Ei tosin tullut avaruuteen hajoittamaan muuta kuin ristiinpukeutumispakkonsa, ei siis tarvitse pelätä, että nyt hajoaisi paikat ja systeemit :D.




Nykytilanne:
Sai tarpeekseen faneilleen valehtelemisesta sillä joutui koko ajan valehtelemaan olevansa mies eikä olisi kestänyt sitä valehtelemista enää.

Bye bye showbusiness. ... ja serkkujen lauluduetto GeSANG... ja Kei vaikka kaksi viimeisenä mainittua edelleen omalla tavallaan mukana ovatkin.


Muuta:
+ Veriryhmä on A
+ Synttärit 25.7.
+ Syntynyt Okinawalla ja sieltä on myös kotoisin
+ Kasvatettu koko elämänsä kuin poikaa sillä hänen vanhempansa pelkäsivät Shuron lentävän taivaaseen mikäli tämä saa hagoromon päälleen.
+ Harrastaa musiikkia, musiikin säveltämistä ja sanoittamista, kitaran soittamista, karatea ... käy myös karaokessa toisinaan.
+ Pienempänä erikoiskykynä tai ehkä enemmän harrastuksena, no sanotaan vaikka sekä että ~ laitesukellus.


Pelitapahtumat:
2010

Advertisement