Celestial rpg Wiki
Advertisement

Pelaaja: Tuuli
Hahmon nimi: Kanone Hilbert
Fandom/Teos: Spiral: Suiri no Kizuna (Animea ja mangaa sekaisin)
Ikä: 20 (Vuonna 2009)
Ryhmä: Orion
Huone lukuvuonna 09-10: 7. kerros, huone 25
Huone lukuvuonna 10-11: 6. kerros, huone 14, kämppiksenä Allelujah Haptism/Hallelujah
Huone lukuvuonna 11-12: 1. kerros, huone 7, kämppiksenä Kaname Kuran
Huone lukuvuonna 12-13: 10. kerros, huone 15, kämppiksenä Axel
Huone lukuvuonna 13-14: 7. kerros, huone 11, kämppiksenä Eyes Rutherford
Huone lukuvuonna 14-15: 4. kerros, huone 7, kämppiksenä Kaname Kuran
Journal: blachil / blachil

SPOILAA

Kanone

Ulkonäkö:
Kanone on yleiskuvaltaan oikein suloisen ja viattoman näköinen nuori mies, joka hymyilee paljon. Kasvot ovat nuorekkaat, hiukset ruskeat, suorat ja yltävät hieman korvien alapuolelle. Silmät ovat kellanruskeat. Enimmäkseen. Jos ne eivät ole, olet pulassa. Silmät nimittäin muuttuvat keltaisemmiksi ja pupillit kissamaisiksi viiruiksi, kun murhaava Blade Child-puoli ottaa Kanonesta vallan. Silloin hän on kaikkea muuta kuin viattoman näköinen. Mutta hymy ei välttämättä laannu edes silloin. Se vain muuttuu murhanhimoisemmaksi...
Kanonella on pituutta 183 senttiä. Vaikka hän näyttää alipainoiselta, painoindeksi on normaali, sillä hänellä on hoikkaan vartaloonsa nähden paljon lihaksia. Pystyy halutessaan vaikka nostamaan ihmisen kauluksesta ilmaan. Yhdellä kädellä. Poika pukeutuu enimmäkseen tummiin vaatteisiin silloinkin, kun ei ole koulupuvussa. Hänellä on usein kissakäsinukke ja kuivattuja sardiineita taskussaan. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin niitä tarvitsee.
Kanonelta puuttuu ylhäältä katsoen seitsemäs kylkiluu rintakehän oikealta puolelta ja vaikkei se näy ulospäin, sen voi tuntea häntä halaamalla tai rintaa koskemalla. Puuttuva luu aiheuttaa ajoittain kovaakin kipua, mutta on tottunut siihen.




Persoonallisuus:
Pienestä asti Kanone on tiennyt, että hänen jo geeneihin kirjoitettu kohtalonsa on muuttua tunteettomaksi tappajaksi ja kuolla nuorena. Onhan hän yksi Blade Childeista, kirotuista lapsista, joita metsästäjät jahtaavat tappaakseen. He eivät aivan itsekään ymmärrä omaa asemaansa. Jotkut taistelevat kohtaloa vastaan tappamalla, toiset pakenemalla, mutta kaikkiin sillä on ollut oma vaikutuksensa.
Vaikka Kanone ulkokuorensa puolesta vaikuttaa erittäin tasapainoiselta, onnelliselta ja iloiselta pojalta, on hän kaikista Blade Childeista lähimpänä kirouksen alle murtumista. Hän on jo luopunut kaikesta toivosta, että kukaan voisi pelastaa heitä. Hän säälii kohtalotovereitaan, jotka jaksavat vielä toivoa ja uskoa, että jokin ihme (nimeltään Narumi Ayumu) tulisi heidän ja kohtalon väliin. Samalla häntä kielletyssä sisimmässään ärsyttää ja suututtaa, ettei hän enää itse pysty samaan. Hän on jopa suunnitellut tappavansa ystävänsä ja itsensä, jottei näiden tarvitse kärsiä omasta tai toistensa puolesta sitten, kun kirous todella saa heistä otteen. Sillä niin tulee varmasti tapahtumaan ennen pitkää, eikä kukaan varmasti halua nähdä itsensä tai ystävänsä muuttumista persoonallisuutensa menettäneeksi blade childiksi. Lisäksi hän ajattelee, että jos elämä on onnetonta, tulossa oleva kuolema ei tunnu enää pahalta asialta. Joten miksi pitää yllä turhaa toivoa?
Kanone ei ole täysin tunteeton, mutta yrittää parhaansa mukaan haudata niitä niin syvälle, etteivät ne pääse satuttamaan häntä. Hän ei aio enää kärsiä tunteiden takia, kuten niin monta kertaa aiemmin. Hän ei halua surra metsästäjien saaliiksi jääviä ystäviään, ei uhrejaan, ei tultuaan hylätyksi. Hän haluaa vain jatkaa lyhyttä elämäänsä hymy huulillaan, oli sen takana aitoa onnea tai ei. Mutta vaikka hän kuinka yrittää, ei tunteiden tukahduttaminen ole yksinkertaista. Suurimman osan ajasta onnistuu siinä, mutta epäonnistumisen hetkinä onkin sitten tosissaan maassa, vaikka saattaakin kyetä kätkemään sen ulkopuolisilta.
Useimmille ihmisille Kanone näyttäytyykin hyväntuulisena ja hiukan lapsellisena, söpöistä asioista pitävänä nuorena, jolla on myös tapana kiusoitella ihmisiä ympärillään. Hän on erittäin älykäs mutta samalla salaperäinen, eikä juurikaan puhu itsestään tai omista mielipiteistään. Jos puhuu, saattavat synkät ajatukset ja kielikuvat hämmentääkin, mutta ne on helppo ohittaa, kun poika taas saa itsensä hallintaan ja tuo ystävällisen hymynsä takaisin.
Kanone pitää todella paljon kissoista, erityisesti himalayan-rotuisista.



Erikoiskyvyt:
Erittäin taitava salamurhaaja, jos sille päälle sattuu. Osuu heittotikareilla millintarkasti vaikka silmät sidottuna tai maalin liikkuessa, osaa käsitellä täydellisesti ampuma-aseita, ja hänen refleksinsä, päättelykykynsä ja tappelutaitonsa ovat korkealla peruskykyjen yläpuolella. Blade Childin luontaisten kykyjen lisäksi Kanonea on pikkulapsesta asti koulutettu tappamaan ja oppi on mennyt hyvin perille. 14-vuotiaana hänellä oli jo pelottava maine metsästäjien keskuudessa ja lempinimi "Gun with Wings". Ellet omista taikavoimia, sinulla on parempi olla muutama kokenut tappelija apujoukkoina Kanonen haastaessasi. Ja silti voi tehdä tiukkaa, jos hän on tosissaan.




Nykytilanne:
Kuultuaan muiden Blade Childien siirtymisestä Celestialiin, ei Kanone aikonut jäädä itsekään maapallolle. Heidän kohtalonsa olivat sidottuja toisiinsa. Hänellä ei itsellään ole kummempia odotuksia Celestialin suhteen ja on varma, että sinne karkaaminen ei auta heitä välttämään kuolemaa. Mutta kävi miten kävi, hän aikoo olla paikalla. Ei tiedä vielä, aikooko toteuttaa suunnitelmansa ystäviensä tappamisesta tässäkin ulottuvuudessa. Todennäköisyys sille on varsin suuri, mutta hän ei aio tehdä mitään ennen kuin varmistuu siitä, kuinka lähellä kirouksen toteutuminen kunkin hänen ystävänsä kohdalla on. Tai tavoitteleeko joku heidän henkeään tässäkin ulottuvuudessa.


Muuta:
On puoliksi englantilainen, puoliksi japanilainen. Suurimman osan elämästään on asunut englannissa.
Kanone on vannonut itselleen, ettei tapa ketään muuta, kuin Blade Childeja tai metsästäjiä. Ei, vaikka se pistäisi hänet tappelussa kuinka pahaan alakynteen tahansa. Tämä siksi, että pelkää itseään. Uskoo vakaasti siihen, että ylitettyään tuon rajan ei pysty palaamaan entiselleen, menettää loputkin tunteensa ja elää lopun elämäänsä välittämättä enää mistään tai kenestäkään, tappaen kaiken tieltään. Tosin... vaikka ei ketään tappaisikaan, se ei sulje pois valmiuksia aiheuttaa tarvittaessa sietämätöntä kipua.


Lukujärjestys:
Valinnaisaineet: Ilmaisutaito, Liikunnan Lisäkurssi, Aseiden käyttö, Kaksoispersoonallisuudet, Etiikka
Kerhot: Puutarhakerho, Ammuntakerho, Celestialin Valkoiset Ritarit (Pelinrakentaja)

Vanha
Maanantai: Aseiden käyttö, Matematiikka
Tiistai: Uskonto, Ilmaisutaito
Keskiviikko: Liikunnan lisäkurssi, Käytöstavat
Torstai: Japani, Kaksoispersoonallisuudet
Perjantai: Laki, Historia
Lauantai: Eläinten hoito


Pelitapahtumat:
2009
3.9: Saapuu koululle. Luulee Ryokon epäilevän jotain.
22.9: Pitää itsepuolustuksen kertausharjoituksia Blade Childeille
25.9: Syntymäpäivä, täyttää 20
2.10: Hankkii seurakseen mustan kissanpennun nimeltä West.
19.10: Eyes tulee paikalle. Ei ihan tiedä, miten suhtautua, mutta iloista naamaa näyttää, tietysti.
Marraskuu: Odottelee jotain tapahtuvan. Mitään ei tapahdu, mutta ei silti ole tyytyväinen. Vuosi ei voi loppua näin.
19.12: Yrittää puhua Eyesille saadakseen tämän puolelleen. Ei onnistu. Siispä alkaa suunnitella jotain ikävää Ayumulle.
24.12: Fic: Jouluisia ajatuksia
27.12: Loki: Haaste pikkuveljelle. Taas Kanone aikoo tehdä itsemurhan Ayumun käden kautta ja nappaa Hiyonon kiristääkseen poikaa tämän avulla. Suunnitelma menee pieleen ja päätyy vain sähköshokin saaneena sairaalaan.

2010
1.1: Yrittää niellä häviötään. Ja selittää Eyesille, mitä ihmettä.
16.1: Alkaa palata entiselleen.
28.1: Laharl saapuu ja Orionissa kahakoidaan. Saa tekosyyn yöpyä Eyesilla.
30.1: Miettii kaksoispersoonallisuuksien kurssia ja ilmoittautuukin sinne. Eyesin synttärijuhlat.
28.2: Joutuu jonkun salaperäisen henkilön seuraamaksi ja valvottamaksi Orionissa. Evakoituu jälleen Eyesin luo, nyt pidemmäksi aikaa.
5.3: Eyes joutuu jälki-istuntoon ja Blade Childeilla on hauskaa~
9.3: Kanone lopettaa evakkojaksonsa mukavasti hyvänhuomenensuukolla. Eikä toki jää selittelemään asiaa sen kummemmin.
14.3: Eyes ilmoittaa kaikki muut Blade Childit kauneuskilpailuun. Kostona Kanone ilmoittaa Eyesin. Ja vitsiniekkahan tietysti yritetään yhteisvoimin äänestää finaaliin asti. Kapteeni Koukun rooli ilmaisutaidon näytelmässä.
15.3: Rion kanssa puhetta Kousuken ja Ryokon avittamisesta eteenpäin suhteessaan. Kauneuskilpailu hyötykäyttöön!
20.-21.3: Urheilufestivaalit. Toisena miekkailussa (Jossa toinen kierros Eyesia vastaan) ja Kid pudotti taistelulajeista. Lisäksi osallistui keihäänheittoon, baseballiin (3.) ja ratsupeliin (1.). Keltaiset tulivat kolmanneksi. Hauskaa oli, vaikka hiukan huolestuikin taitojensa ruostumisesta. Päätös haastaa Kid ja Oscar uusintaotteluihin jonain päivänä.
23.3: Tapaa Hizumin ilmaisutaidossa. Hermostuu, kun ei itse muista lainkaan, kuka tuo hänet tunnistava tyyppi on. Kehottaa muitakin Blade Childeja olemaan varovaisia sen kanssa.
29.3: Keräilee ääniä Kousukelle ja Ryokolle häiriköimällä yksityisillä Eyesia, Kousukea ja Zexionia. Itse äänesti Eyesia ja Ryokoa
5.4: Ayame saa tietää Rion ja Kanonen suunnitelmasta ja pudottaa Kousuken ja Ryokon äänestettävistä. Tylsää. Vaihtoi Ryokon äänen Riolle
12.4: Eyesin äänestys finaaliin sentään onnistui~ Tyytyväinen, vaikka saakin syytöksiä asiasta.
17.4: Loki: Finaalipäivä. Kanonea kuningas Eyes huvittaa suuresti. Joutuu hieman suostuttelemaan saadakseen tämän mukaan tapahtuman jatkoille... ja jossain siinä sivussa taitaa käydä ilmi myös tunteiden hivuttautuminen romanttisemmalle puolelle. Molemmille tuttuun tapaan ei mitään sanota suoraan, mutta koska Eyes(!) tekee aloitteen, Kanone katsoo olevansa nyt jonkinlaisessa ihmissuhteessa. Ja juhlissa En ole koskaan-pelin ja alkoholin vaikutuksesta lipsahtaa vihje siitä selville julkisemminkin. Hups? Päätyy (enemmän tai vähemmän talutettuna) yöksi Eyesille.
30.5: Ilmaisutaidon Peter Pan-näytelmä (Kapteeni Koukku)
5.6: Pääsee luokaltaan. Ja osallistuu lopetusjuhlien kahakkaan.
20.6: Toteaa pitävänsä puutarhanhoidosta. Ja saa häiritseviä kommentteja Hizumilta. Aikomus selvittää asia.
22.6: Loki: Vaihtelevaa historiaa Hizumin kanssa kävelyllä ja asioiden kertomista puolin ja toisin, tosin ei usko että juuri mikään tämän faktoista pätisi omassa ulottuvuudessa. Ja Hizumi varmistaakin asian heti seuraavana päivänä, joten voi unohtaa koko jutun.
5.7: Seuraa ikkunastaan huvittuneena muutamien "hippaleikkiä" ja kaksintaisteluja.
15.7: Saa kutsun pokeriharjoituksiin. Jossain välissä nostaa Atoben joukosta suurimmaksi haastajakseen.
24.7: Haastaa Eyesin pelaamaan pokeria... suunnitelma vaatteiden käyttämisestä maksuna osuu komeasti omaan nilkkaan.
26.7: Festivaalien ensimmäinen päivä ja pokeriturnaus. Hävisi sitten Atobelle kumminkin kaikesta harjoituksesta huolimatta.
31.8: Loki: Battle Royale. Saa paperiviuhkalla aloituksesta huolimatta vohkittua heittoveitsiä Kiriyamalta ja niiden turvin uhreikseen Senri Shikin ja Satoshin. Myöhemmin myös Kousuken ja Ryokon, mutta näiden mukaansa keräämälle tiimille ei lopulta pärjää. Viettää putoamisrangaistuksena tajuttomana pari päivää.
13.8: Freaky Friday: herää Mattin kehossa.
25.8: Orionia remontoidaan -> evakkoon Eyesille (Vaikka pitikin mennä Japanin luo, mutta vaihtoi Zexionin kanssa)
29.8: Muutto uuteen huoneeseen Allelujahin kämppiksenä.
25.9: Syntymäpäivä, täyttää 21
11.10: Ei saa korvia Loveless-viikolla, mutta Eyes kyllä saa. Kahden vaiheilla, tykkääkö tästä asiantilasta vai ei.
26.11: Saa vihdoinkin tarpeekseen Eyesin kiusaamisesta. Tai paremminkin Eyesin kiusaamaksi tulemisesta.
29.11: Toisin sanoen, Hallelujah saa viettää yönsä jossain muualla, ettei Eyesilla ole korvia vielä seuraavankin syksyn kissankorvaviikolla.
24.12: Joulutanssiaiset Eyesin parina, mutta pääsee tanssittamaan Rioakin.

2011
9.1: Ilmaisutaidon rooleihin liittyvien keskustelujen seurauksena päätyvät Singstar-turnaukseen tiimein Kanone&Kousuke vs Eyes&Kiriyama... Lopputulos on järkytys kaikille.
10.1: Warnerin rooli ilmaisutaidon Moulin Rouge-musikaalissa.
24.1: Rio alkaa miettiä uusia kiusauskohteita RyoKoun tilalle. Kanone ehdottaa MomiRioa. Ei kannatusta. Heh...
21.2: Agitassa palaa ja muissa asuntoloissa tuhotaan seiniä. Kanone ja Eyes eivät ole jäämässä katsomaan enempää sekasortoa ja yöpyvät pari yötä kylässä.
9.3: Tulee nimitetyksi soittamaan syntikkaa yhteen keväisistä sekabändeistä (Shima, Envy, Hibari, Chrona ja Saïx). Eyes saa luvan opettaa.
20.3: Urheilufestivaalit. Vihreässä joukkueessa (jaettu 4.) ja osallistui keihäänheittoon (2.), miekkailuun (hävisi Ravenille 1. kierroksella), tarkkuusammuntaan (2.), köydenvetoon (6.), ratsupeliin (4.) ja taistelulajeihin (3.). Lisää voitettavia lisätty listaan. Lisäksi sabotoivat Rion kanssa Kousuken pyörää, minkä seurauksena tämä hävisi Ayumulle. Kousuke ei ilahtunut.
30.4: Kanonella on ihan liian hauskaa kuunnellessa kruunustaan luopuvan Eyesin puhetta kevätjuhlilla.
13.5: Event: Genderswap
30-31.7: BR. Samassa joukkueessa Chanen, Yosuken ja Leon kanssa. Huono asetuuri jatkuu pesäpalloräpylänä ja pallona, tosin sai Chanen avustuksella nopeasti kunnon aseen. Tappoi Ayan, Yuukin, ja välillisesti Ryokon... Tiimin kanssa hoiteli Lingin, mutta Fujin onnistui lopulta tappaa. Tiimi kuitenkin vie voiton.
25.9: Syntymäpäivä, täyttää 22
24.11: 10 000 hirviötä-event. Harjoittelemassa jälleen tarkkuusammuntaa~!
31.12: Kanonella on edelleen traumoja Eyesin ja Kiriyaman duetoista.
2012
13.1: Freaky Friday: Oscar de Jarjayes → Kanone Hilbert → Misaki Harada. Huomaa nopeasti, ettei tule ollenkaan toimeen itsensä kanssa.
5.2: Loki: Painajaisia. Kanone ei ole saanut enää pitkään aikaan nukuttua kunnolla. Alkaa olla jo siinä pisteessä, että harkitsee Ayumun puoleen kääntymistä... Mikä viimeistään todistaa asioiden olevan huonosti.


Ihmissuhteet:
♥ - Rakkaus/Ihastus
♦ - Perhe/Ystävä
♣ - Tuttava/Ei rasita
♠ - Vihamies/Rasittava yksilö

♥ Poikaystävä - Eyes Rutherford – Ovat olleet parhaita ystäviä lapsesta saakka ja huolimatta molempien taipumuksesta piilottaa todelliset tunteensa ja ajatuksensa, ymmärtävät yleensä hyvin toistensa tunnetiloja. Kiitos Kiyotaka Narumin ja tämän lupausten aiheuttamien mielipide-erojen, on suhde ollut muutaman vuoden katkolla. Eyes on kuitenkin aina se, josta Kanone välittää eniten ja kenties suurin syy, että poika on jaksanut epätoivossaankin pysytellä hengissä. Uudelleenlähentymisen myötä Kanone ryhtyi miettimään tarkemmin kiintymyksensä laatua ja totesi kiinnostustaan muuhunkin kuin vain läheiseen ystävyyteen. Tätä nykyä... seurustelevat, kaiketi. Kumpikin tuntuu ottavan sen olettamuksena varmistamatta asiaa toiselta.
♦ Ystävä - Rio Takeuchi - ”Räjähtävä lolita”. Tosin tyttö ei taida tuosta lempinimestä pitää, joten ei hirveän usein käytä sitä. On nimittäin paljon hauskempaa olla tämän kanssa hyvissä väleissä ja kiusata yhteisvoimin muita Blade Childeja. Tai jutella kissoista ja muista suloisista asioista. Kunnioittaa Rion terävää järkeä ja rohkeutta ja pitää tätä (itsensä jälkeen) Blade Childeista kykenevimpänä pitämään puolensa, vaikkei sitä ehkä pienikokoisesta tytöstä uskoisikaan.
♦ Ystävä - Kousuke Asazuki – Kousukekin on jo vanha ystävä, jota Kanone on opettanut puolustautumaan metsästäjiä vastaan. Kiusoittelee helposti ärsyyntyvää Blade Childia mielellään, mutta tulevat kuitenkin hyvin juttuun.
♦/♣ Ystävä - Ryoko Takamachi - Myöskin Kanonen itsepuolustusoppilaita, tosin tyttö on kieltäytynyt toteuttamasta opin rankempia aspekteja käytännössä ja syyttää Eyesia ja Kanonea siitä, että Kousuke on niitä laitettu käyttämään. Kanone ei aivan voi syyttääkään tyttöä tämän suuttumuksesta, sillä onhan se oikeutettua. Tulisi silti mielellään toimeenkin tämän kanssa ja on harmissaan siitä, miten Ryoko yrittää välillä estää häntä olemasta tekemisissä Kousuken kanssa edes puhtaasti kaveripohjalta.
♠ Vihamies - Ayumu Narumi – Kiyotakan pikkuveli, jonka pitäisi olla Blade Childien toivo ja pelastus. Kanone ei tosin tuohon toivoon luota lainkaan. Mitä tuo veljelleen kaikessa häviävä poika muka voisi tehdä metsästäjille, saati Blade Childien sisällä tikittäville aikapommeille? Asiaa ei auta yhtään se, että Eyes tuntuu luottavan tosissaan tähän toivoon ja että se juuri rikkoi heidän välinsä (Kanonen mielestä... Hänen synkällä jääräpäisyydellään ei tietysti mitään asiaa ollut välirikon kanssa). Toki Kanone syyttää koko asiasta enemmän Kiyotakaa, mutta saa pikku-Narumikin vihasta oman osansa. Häviönsä jälkeen on ehkä ihan aavistuksen alkanut epäilemään omaa suhtautumistaan, mutta ei helpolla myönnä asiaa.
♣ Tuttava - Hiyono Yuizaki – Narumi-otouton... Ihastus, kaiketi. Ainakin nuo kaksi liikkuvat erittäin paljon yhdessä. Kanonella ei Yuizakia kohtaan suurempaa mielenkiintoa ole, muuten kuin Narumin heikkona kohtana. Tosin kidnapattuaan tämän jo kerran, ei todennäköisesti ole aikeissa enää vahingoittaa tätä.
♣ Kaveri - Zexion – Molemmat joutuivat jokin aika sitten salaperäisen seuraajan ja häiriköijän uhriksi ja tutustuivat asiaa selvitellessään. Zexion vaikuttaa ihan mukavalta ja rauhalliselta. Ehkä vähän Eyes-maiselta? Ei koe tätä mitenkään erityisen läheiseksi, mutta ihan hyväksi juttuseuraksi silloin tällöin.
♣ Kilpailijoita - Death the Kid, Oscar Jarjayes, Raven, Kyouya Hibari, Masataka Takayanagi, Allelujah Haptism/Hallelujah - Vaikka ehkä muuta sanoisikin, ei ota urheilufestivaalien häviöitään näille kovin kevyesti. Ei ole tottunut häviämään taistelujen ollessa kyseessä, joten tulee yrittämään näidenkin päihittämistä uudelleen jonain päivänä.
♣ Tuttava? - Hizumi Mizushiro – Aiheuttaa määrittelemätöntä hermostusta Kanonessa. Kuten ehkä odotettavissakin ihmisestä, joka tunnistaa hänet, mutta jota ei itse muista tavanneensa. Toisaalta pirteää poikaa on hankala uskoa metsästäjäksikään. Pitää tätä tarkasti silmällä varmuuden vuoksi.
♣ Ex-kämppis - Allelujah Haptism/Hallelujah - Tuli varsin hyvin juttuun molempien kanssa ja juttelee edelleen silloin tällöin.
♣ Kämppis - Kaname Kuran - Eivät ole juurikaan tekemisissä keskenään. Molemmilla on sen verran tiiviit kuviot muualla.

Advertisement