Celestial rpg Wiki
Advertisement

Pelaaja: T

Hahmon nimi: Pantheon

Fandom/Teos: League of Legends

Ikä: 18

Ryhmä: Orion

Pantheon OriginalSkin

Ulkonäkö: Pantheonin fysiikka on hänen nimeensä sopivasti kuin kreikkalaisesta jumalasta veistetty. Miehekkäät lihakset ovat näkyvissä joka puolella, vaikka eivät aivan pullistelekaan esiin. 177 sentin pituinen, silmien tai hiusten väriä kukaan mahdollisesti Leonaa lukuunottamatta ei tiedä, koska pitää päässään aina suurta kypärää, joka peittää käytännössä koko hänen päänsä lukuunottamatta silmäaukkoa, josta pistää esiin pari pahaenteisesti kiiluvia silmiä. Muutoin vaatetus koostuu varsin ihonmyötäisestä rintapanssarista, jostakin mitä on vaikea kuvailla muuksi kuin taisteluhameeksi, sandaaleista ja viitasta. Aseinaan Pantheon kantaa yksinkertaista, mutta kovin tappavaa pitkää keihästä ja pyöreää kilpeä.

Persoonallisuus: Runeterra-mantereen korkeimmilla vuorilla asuva Rakkor-heimo muistaa yhä asioita, jotka muut olivat unohtaneet rauhallisempien aikojen alettua. He muistivat maailmansa väkivaltaisen h istorian ja tiesivät uuden sodan puhkeavan vielä jonakin päivänä. Koko heimo eli karuissa, ankarissa olosuhteissa harjoittaen itseään tätä päivää varten, omistaen elämänsä taistelutaitojen hiomiselle huippuunsa aina siihen pisteeseen asti, että Rakkorit alkoivat lopulta pitää sotaa äärimmäisimpänä taiteen muotona.

Tämän kulttuurin ylpein tuotos on mies, joka tunnetaan Pantheonina.

Hän tunsi kenties joskus käsitteet myötätunto ja armo, mutta viimeistään Kor-rituaalina tunnettuun heimon aikuistumisriittiin (jossa ikäluokan nuoret taistelivat kaksintaisteluissa kuolemaan saakka varmistaen, että vain puolet heistä selvisi aikuisiksi asti) mennessä ne oli kitketty pois. Jäljelle jäi vain sotaa varten elävä ihminen.

Tästä huolimatta Pantheon ei käyttäydy suoranaisen aggressiivisesti ja häntä on itse asiassa vaikeaa suututtaa. Hän suhtautuu taistelemiseen tekemisenä ennemminkin harjoituksena ja huvina kuin vakavana liiketoimintana, koska arvolliset vastustajat ovat olleet kovin harvassa.  Toisaalta päästyään itse taistelukentälle hän taistelee mahdollisimman järisyttävästi jättääkseen jälkeensä mahdollisimman komean taideteoksen.

Silloin, kun ei sodi, on kulttuurinsa takia hyvin poikkeavasti käyttäytyvä, mutta ei mitenkään mahdoton ihminen jonka kanssa tulla toimeen. Pantheon on hyvin ylpeä, mutta ei haurasegoinen, ja elää ylipäätään elämäänsä melko lailla kuin jokainen päivä olisi viimeinen. Kaiken kaikkiaan lähes iloluontoinen ihminen, vaikka jossakin hänen mielensä perukoilla kummitteleekin verisiä muistoja. Toisaalta siviilielämäkin kelpaisi sotimisen ohessa, olisi itse asiassa mielellään leipuri.

Ei oikein tiedä, miten Celestialin rauhaarakastavaan väestöön pitäisi suhtautua. Toisaalta ei ymmärrä näitä, toisaalta ei näitä voi tappaakaan, kun puolustuskyvyttömien ihmisten tappaminen on Pantheonin maailmankuvassa jossakin vandalismigraffitin ja Kiasmassa sijaitsevan kattilallisen jätöksiä välimaastossa. Eikä oikein tiedä, voiko Leonaltakaan kysyä apua.

Erikoiskyvyt: Käyttää keihästään hyvin tehokkaasti sekä salamannopeaan pilkkomiseen että heittää sitä pitkälle ja tarkasti, minkä lisäksi osaa hypätä yllättävän pitkän matkan uhrinsa luokse ja lyödä tätä kilvellään aina juuri sellaiseen kohtaan naamaa, että uhrilta menee hetkeksi tolkku, mutta hänen bravuurinsa on aivan massiivinen hyppy taivaalle, mistä hän sitten putoaa jonnekin lähimmän puolen kilometrin säteellä järisyttäen maata ja yleensä kaataen kaikki lähimaastossa.

Nykytilanne: Liigaan vastasaapuneen tulokkaan nimi sai rutiinisotaa odottaneen Pantheonin kurtistamaan kulmiaan. Kuulosti kovin tutulta, suorastaan epäilyttävänkin... ja senkertaisen joukkueen tavatessa epäilykset osoittautuivat tosiksi. Monen vuoden jälkeen Leona oli palannut, nyt Solarin panssari päällään. Muutama ristiriitainen tunne välähti Pantheonin mielessä, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, kuului kutsujan suunnalta hämmentynyttä kiroilua...



Muuta: Yllättävän hyvä tanssimaan. Ja laittamaan ruokaa.

Advertisement