FANDOM


Pelaaja: Elle
Hahmon nimi: Toushirou Hitsugaya
Fandom/Teos: Bleach
Ikä: 130~
Ryhmä: Norma
Huone: Kerros 4, Huone 20. Kämppiksenä Fujimaru Takagi.
Journal: lumitaichou




Ulkonäkö: Iästään huolimatta Hitsugaya näyttää kovin nuorelta, shinigami kuin on. Satunnainen ihminen arvioi hänet tavattaessa noin 12-vuotiaaksi pituuden ja kasvonpiirteiden perusteella. Hiukset kuitenkin ovat luonnostaan valkoiset, ja sojottavat joka suuntaan varsin itsepäisinä piikkeinä, joita eivät lannista edes päälaelle taputukset (ei sillä, että moinen käytös välttämättä järkevää olisi). Hitsugayan silmät ovat kylmän vihreät, ja ilme yleensä nyrpeä, ärtynyt, tai vähintäänkin vakava. Hymyilemässä häntä ei usein ole tavattu.




Persoonallisuus: Ensivaikutelma Hitsugayasta on yleensä parhaimmillaankin äreä. Hän ottaa useimmat asiat hyvin vakavasti, eikä juuri suhtaudu suopeasti satunnaiseen pelleilyyn ja leikinlaskuun. Etenkin pituus ja nuori ulkonäkö ovat arkoja paikkoja, ja niiden mainitseminen tai niistä pilan tekeminen ovat helppoja tapoja saada hänet suuttumaan. Hän on suunnattoman vastuuntuntoinen, ja odottaa samaa myös ympärillään olevilta. Kaiken kaikkiaan hänen viileästä ulkokuorestaan voi olla vaikea päästä läpi. Sen alla on kuitenkin äärimmäisen uskollinen ystävä, joka rikkoo kaikki rajat puolustaakseen hänelle läheisiä ihmisiä. Näiden vahingoittaminen voi saada Hitsugayan menettämään harkintakykynsä lähes täysin, ja se onkin hänen suurin heikkoutensa. Ikäväkseen Hitsugaya ei oikein osaa osoittaa kiintymystään "normaaleilla" tavoilla. Rohkaisuksi siis todettakoon, että Hitsugaya ärtyy enemmän tai vähemmän kaikkiin – ärinä tai napsahtelevat kommentit eivät siis välttämättä tarkoita, ettei hän pidä jostakusta. Toisaalta on hyvin vaikea sanoa, milloin hän pitää.



Erikoiskyvyt: Shinigami. Hitsugayan miekka Hyourinmaru on yksi vahvimmista jäätyypin miekoista, ja esiintyy suurena jäälohikäärmeenä. Sen eri taitojen avulla Hitsugaya kykenee käyttämään jäähyökkäyksiä ja jopa lentämään jäisillä siivillä. Osaa käyttää myös kidoo-tekniikoita.




Lukujärjestys lukuvuodelle 10-11


Maanantai - Voimien kontrolli, Saksa, Valokuvaus
Tiistai - Perusliikunta, Englanti, Etiikka
Keskiviikko - Miekkailu, Biologia, Käytöstavat
Torstai -
Perjantai - Japani
Lauantai - Pokemonien hoito




Nykytilanne: Hitsugayalla ei ole aavistustakaan siitä, miten hän on Celestialille päätynyt. Siitä hän tietää vielä vähemmän, miksi ihmeessä hän on päätynyt oppilaaksi. Varmaa on vain se, että tilanne ärsyttää.




Muuta: Voisi sanoa, ettei kannata ärsyttää, mutta sen välttäminen voi olla vaikeaa.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki